fbpx
Arjen juhlaa ja liikunnan iloa

Kuntonyrkkeily

Nyrkkeilemällä hyvään kuntoon

Kuntoyrkkeily on hauska ja monipuolinen kuntoilumuoto

Kuntonyrkkeily on tehokasta, hauskaa ja täysin turvallista harjoittelua nyrkkeilyn tekniikoita ja harjoitteita hyväksikäyttäen. Peruskunto kasvaa huomaamatta ja ylimääräiset kilot saavat kyytiä! Kuntonyrkkeilyssä harjoitetaan monipuolisesti perus- ja lihaskuntoa, ketteryyttä, koordinaatiota ja liikkuvuutta. Keski- ja yläkroppa ovat keskeisessä osassa kuntonyrkkeilyssä, mutta mitään muutakaan lihasryhmää ei unohdeta. Kuntonyrkkeilyssä harjoitetaan koko kroppaa päästä varpaisiin. Hikeä ja hauskanpitoa!

Nyrkkeily on ollut elämässäni 90-luvun alusta lähtien

Itse olen oikea muinaisjäänne Suomen kuntonyrkkeilyssä. Olen aloittanut lajin harrastamisen 90-luvun alussa, silloin kun kuntonyrkkeilyn läpimurto tapahtui Arto Kosken toimesta ja kuntonyrkkeilyä alettiin Suomessa toden teolla harrastamaan. Jäin lajiin heti koukkuun sen monipuolisuuden vuoksi.

Jossain vaiheessa pidin pienen tauon nyrkkeilystä, mutta en malttanut pitkään olla salilta pois. Kun lopetin kilpailemisen, osallistuin Suomen Nyrkkeilyliiton järjestämiin kuntonyrkkeilyohjaajan koulutuksiin. Harjoituksia vedin Tampereen Nääshallilla Tampereen Nyrkkeilijöissä reilut kymmenen vuotta. Seuran kilpailutoiminta hiipui ja kuntonyrkkeilykin lopetettiin vuoden 2018 lopussa. Sen jälkeen kävin hetken toisen seuran harjoituksissa kunnes muutettiin puolisoni kanssa Tampereelta tänne maalle.

Sport Tevaniemessä kuntonyrkkeilyä

Koska kuntonyrkkeily on niin monipuolinen, hauska ja tehokas kuntoilumuoto, vedetään myös Sport Tevaniemen harjoituksissa silloin tällöin kuntonyrkkeilyharjoitukset. Maamiesseurantalon salissa on hyvät ja paksut jumppapatjat, joista saa mainiot seinätyynyt lyöntiharjoituksia varten.

Jumppapatjat, joita voidaan käyttää kuntonyrkkeilyharjoituksissa seinätyynyinä.
Jumppapatjat, joista saa mainiot seinätyynyt kuntonyrkkeilyharjoituksiin.

Silloin kun meillä on kuntonyrkkeily ohjelmassa, vedetään koko harjoitus alku- ja loppujumppaa myöten nyrkkeilynomaisesti. Se tarkoittaa sitä, että koko ajan huomioidaan nyrkkeilyssä tarvittavia ja kehitettäviä ominaisuuksia: perus- ja lihaskuntoa (erityisesti keski- ja yläkroppa), ketteryyttä, liikkuvuutta ja koordinaatiota. Eli kaikkea sitä, mitä me tarvitaan muutenkin 🙂

Mikäli kiinnostusta kuntonyrkkeilyä kohtaan kylillä alkaa enemmänkin olemaan, voin vetää silloin tällöin ylimääräisiä nyrkkeilyharjoituksia maamiesseurantalon salissa. Laittakaa minulle viestiä tai kommentoikaa Sport Tevaniemen fb-sivulla tai –ryhmässä, niin aletaan suunnittelemaan jollekin päivällä tai illalle kuntonyrkkeilytreenejä 🙂

Käsisiteet kannattaa olla, jos haluaa lyödä jotain

Kun harjoitellaan nyrkkeilyä ja lyödään jotain vasten, esim. säkkiä, seinätyynyä tai pistareita, tarvitaan käsisiteet suojaamaan rystysiä, ranteita ja kämmenen luita. Käsisiteet on hyvä olla aina, kun lyödään vastusta vasten, niin vältytään turhilta vammoilta. Lue tästä lisää käsisiteistä.

Tervetuloa Sport Tevaniemen harjoituksiin!

Tervetuloa Sport Tevaniemen harjoituksiin! Lukujärjestyksestä voit käydä katsomassa, millaisia harjoituksia meillä on tulossa ja koska vedetään seuraavan kerran torstain harjoituksissa kuntonyrkkeilyä. Rohkeasti mukaan, kaikki treenaa oman kunnon ja fiiliksen mukaan 🙂

Siirry sivun alkuun