Voi ei, nyt on satanut lunta! No, tämän päivän suunnitelmissa oli joka tapauksessa jatkaa halkohommia puuliiterissä, joten lumipeitteellä ei sinänsä ole mitään merkitystä. Odotan kuitenkin jo kevättä, enkä kaipaa lunta enää yhtään. Aamulla huussiin mennessä ei linnutkaan laulaneet samalla tavalla, kun aurinkoisena kevätaamuna. Onneksi eilen käytiin metsässä suunnistusharjoituksissa, kun oli aurinkoinen, hieno ilma.
Aamunäkymä ulko-ovelta. Lunta.
Elämäni ensimmäinen suunnistusharjoitus
Ilmoittauduin tämän kevään Rasti-Nokian aikuisten suunnistuskouluun. Olen Jannen kanssa juossut monet rogaining-kisat ilman, että osaan suunnistaa. Reitin suunnittelun ja suunnistuksen on hoitanut Janne, joka on tehnyt sitä pikkupojasta lähtien. Koska olen kova vänkäämään ja tiedän kaikki asiat aina niin hyvin 😀 , olen katsonut parhaaksi olla sekaantumatta suunnistukseen, jotta perherauha säilyy pitkissä rogakisoissa. Nyt kun asutaan pellon laidalla, jonka toiselta puolelta alkaa valtavan kokoinen metsä, kaipaan varmuutta metsässä liikkumiseen. Ja siihen suunnistustaito on omiaan. Koska suunnistuskoulu on tältä keväältä peruttu, kuten kaikki muukin tässä maailmassa tällä hetkellä, pyysin Jannea opettamaan minulle suunnistusta. Olisihan hän joka tapauksessa ollut yksi suunnistuskoulun opettajista.
Tuumasta toimeen. Kartat, kompassi ja iloista mieltä mukaan ja nokka kohti Nokian Koukkujärveä. Onneksi Janne on pitkäpinnainen kaveri. Tällaiselle hätähousulle kun yrittää opettaa pientä piperrystä kartalta, tarvitaan pitkää pinnaa. Kysymyksiä satelee: miksi karttamerkkejä on niin paljon, mitä toi tarkoittaa, miksi toi on noin pieni, miksi tota ei ole merkattu karttaan, miksi toi on ton värinen, miksi, miksi, miksi???? Ja entäpä sitten kompassin käyttö? Ei ole helppoa sekään! En aina oikein tiennyt, pitikö karttaa kääntää vai kompassia, ja mitenkä se suunta nyt oikein otetaankaan? Paljon oppimista.
Ylipaljon kaikkia pieniä merkkejä, eikä tähän ole merkattu teiden nimiä! 
Jaa-a, mihin päin lähtis?
Kivaa tietysti oli, mutta todella haastavaa. Viiskymppisen päähän ei enää asiat mene niin helposti, kun nuorempana. Mutta, mitä siitä? Pääasia on, että tulee ulkoiltua ja liikuttua. Ja Jannen kanssa on aina kiva olla metsässä(kin). Ja siinä samalla voi vähän pääkoppaa rasittaa, ettei aivosolut ihan jämähdä paikoilleen. Seuraavaa oppituntia odotellessa 🙂
Mää löysin rastin! 
Tarkkaa puuhaa. Mihin suuntaan seuraavaksi? 
Pitkä oppitunti, mutta kyllä kannatti 🙂