fbpx

Koko ajan tapahtuu

Koko ajan tapahtuu edistystä meidän hirsitalon remontoinnissa, vaikkei sitä itse hirsitaloa katsoessa nyt huomaakaan. Vanhan hirsitalon remontointiin kuuluu niin paljon muutakin, kun itse hirsitalon remontointia. Ainakin meidän hirsitalon, koska sitä ei juurikaan ole ennen meitä remontoitu. Tontilla on meidän lisäksi tällä viikolla häärännyt metsuri, sähkäri ja kaivinkonekuski. Vaikka piha näyttääkin tällä hetkellä siltä kuin pieni pommi olisi räjähtänyt, on tosi hienoa, kun tapahtuu 🙂

Kaivinkone on ollut jo monta päivää pihassa. Hirsitaloon ei ole ikinä mennyt vesi, eikä sieltä ole vesi tullut ulos muuta kuin kantamalla, joten putket on pitänyt vetää ja tehdä kunnon jätevesijärjestelmä. Pihassa on myös tasattu maata vähän sielä sun täälä ja kaivettu vähän sieltä sun täältä. Ja se homma jatkuu vielä jonkun aikaa.

Pikkasen, tai oikeastaan aika paljonkin, pahalta tuntui, kun vanha tammi piti kaataa ihan talon vierestä pois. Oksat oli niin pahasti katon päällä, että ei muu auttanut. Vuosirenkaita laskemalla tultiin siihen tulokseen, että yli 60-vuotias tammi oli. Onneksi niitä jäi vielä kolme.

Niin isosta puusta oli kyse, että piti kutsua paikalle oikein ammattimies, jolta homma sujui kädenkäänteessä. Ihan uskomattoman hienosti hoitui ison puun kaataminen.

Kun puu oli kaadettu, siitä alkoi sitten urakka. Hassua kyllä, mutta puuta näyttää olevan PALJON enemmän silloin, kun se makaa pitkällään maassa. Muutamaksi päiväksi siitä riittää tekemistä, jotta kaikki oksat ja pöllit on siirretty seuraavaan paikkaan: pienimmät oksat metsänrajaan maatumaan, isommista oksista ja pölleistä tehdään polttopuuta, ISOISTA pölleistä Janne tekee muutaman vuoden kuluttua, kun tammi on kunnolla kuivunut, jotain kalustetta ulos ja muutamasta pöllistä tuli ihan mahtava halkomispölli. Kyllä puusta on moneksi 🙂

Saas nähdä, tekeekö linnut pesiä pihapiirin pönttöihin tänä keväänä.
Siirry sivun alkuun