fbpx
Arjen juhlaa ja liikunnan iloa

Suunnistuskoulu

Open kanssa kaikki on niin helppoa

Pääsin perjantaina ensiluokkaiseen suunnistuskouluun, kun lähdettiin Jannen kanssa Kyrös-Rastin omatoimirasteille Hämeenkyrön Turkkilaan. Kartassa oli taas paljon kaikenlaista pikku piperrystä, joista piti kysellä. En millään voi ymmärtää, miten saisin päähäni edes kaikkein yleisimmät karttamerkit. Yritän muistaa niitä erilaisten muistisääntöjen kautta: sinisellä kastuu jalat, musta tuhatjalkanen on jyrkänne (kiveä), ruskea tuhatjalkainen on pehmeää (irtomaata), muutenkin ruskea väri on yleensä pehmeää, musta väri on kovaa eli kiveä, mustia viivoja pitkin pääsee kulkemaan, sinisillä viivoilla kastuu jne. Mutta miksi ihmeessä suunnistuskartassa metsä on valkoista? Se ei meinaa mennä mun päähän. Vaikka, jos se olisi esim. vihreetä, minkä väristä olisi vaikeakulkuinen metsä? Ei auta muuta kuin jatkaa harjoittelua.

Kyselyt sikseen ja tossut iloisesti kohti K-pistettä. Peukkukompassi kartan päälle ja suuntaa ottamaan ykkösrastille. Taas tuli tenkkapåå, kun en muistanut, mitä piti tehdä ensin ja pitikö kääntää karttaa vai kompassia vai itseä? Onneksi oli ope mukana.

Suunnistaminen tuntuu suht’ helpolta silloin, kun Janne on mukana ja hän kädestä pitäen tulkkaa minulle maastoa, kiviä, polkuja, suota ym. niin, että ne löytyvät myös kartasta. Ei tällainen kaupungissa asunut ja maantiejuoksua harrastunut ole tottunut lukemaan maastoa. Ja se onkin yllättävän vaikeeta, vaikka kaikki näkyy päiväsaikaan selkeästi. En kuitenkaan osaa lukea maastoa niin, että tietäisin, miltä se näyttää kartalla. Tähän ei auta mikään muu kuin se, että alkaa liikkumaan maastossa katse ylhäällä päätä käännellen. On niin helppoa juosta toisen perässä, kun ei tarvitse seurata yhtään, mihin juostaan. Nyt kuitenkin haluan oppia suunnistamaan itse.

Perjantaina viiden kilometrin rataan meni opetustuokioiden kanssa aikaa 2 tuntia 12 minuuttia. Matkaa kertyi kelloon 5,7 km ja kaikki rastit tietenkin löytyi, kun ope oli mukana. Ihan yhtä hienosti suunnistus ei sujunut seuraavana päivänä 😀

Yksin metsässä kartan ja kompassin kanssa

Janne meni lauantain töihin neljäksi tunniksi ja minä päätin lähteä samalla kyydillä Nokialle ja mennä yksin Koukkujärven suunnistuskartan kanssa maastoon. Eli saman kartan kanssa, mikä Jannen kanssa mentiin viikko sitten läpi. Rata ei taida olla mikään aloittelijoiden rata, mutta mitäpä siitä. Ei opi, jos ei harjoittele. Olen päättänyt oppia suunnistamaan, käyttämään kompassia ja lukemaan karttaa ja maastoa. Ja kun jotain päätän, sen myös teen.

Ilma oli hieno ja aurinkoinen. Kaukaa viisaana otin pähkinäpatukan ja mehua vyölaukkuun evääksi. Tiesin, etten malta metsästä tulla pois, ennenkö lähdetään takaisin kotiin. Ja kauanhan siellä menikin. Löysin rasteista viisi, kilometrejä tuli 14,4 ja aikaa meni 3 tuntia 49 minuuttia. Siis 6 kilometrin radalla! Ihan uskomatonta, miten vaikeeta on maastoa lukea. Ykkösrastia hain tunnin. Kun tiesin, että olin juossut sen ohi, kiersin todella pitkän matkan latupohjaa pitkin takaisin lähtöpaikalle ja lähdin uudelleen, ja löytyihän se lopulta. Oikeastaan joka rastin jouduin hakemaan uudelleen. Jotenkin onnistuin aina menemään rastin ohi.

Olisin pidempäänkin viihtynyt kartan ja kompassin kanssa metsässä, mutta piti lähteä pois, kun Janne pääsi töistä. Vaikka en löytänytkään kuin viisi rastia ja matkaa tuli melkein kolminkertainen määrä radan pituuteen nähden, olen silti tosi tyytyväinen. Ensinnäkin siksi, että uskalsin lähteä elämäni ensimmäistä kertaa yksin isoon metsään kompassin ja kartan kanssa. Myös siitä olen tyytyväinen, etten totaalisesti eksynyt. Kun huomasin, että aikaa alkaa loppumaan, osasin paikantaa itseni kartalle ja ottaa suunnan lähimmälle polulle ja juosta siitä autolle. Opin myös käyttämään kompassia ja ottamaan suunnan. Siitä en ole varma, muistanko sen vielä seuraavalla kerralla 😀

Voi sitä riemua, kun rastilippu näkyy. Joka kerta hihkun riemusta 😀

Kun tulin verstaalle, olin ihan tohkeissani ja sanoin Jannelle, että nyt on mua sitten purrut suunnistuskärpänen. Hianoo hommaa! Hyvä lauantaipäivä: sain paljon raitista ilmaa, hitusen itseluottamusta metsässä liikkumisen ja kaloreita kului valtava määrä. Rasti-Nokian omatoimirasteja odotellessa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun