Tänä aamuna taas mietin, että kannattaa uskoa unelmiin. Noin miljoonan pikkulinnun laulaessa ja auringon paistaessa tepastelin huussiin ja huomasin jälleen kerran ajattelevani, miten hieno elämä on. Ihan totta. On aivan todella upeeta, kun saa tepastella omaan huussiin omalla pihalla ilman, että ympärillä on mitään ylimääräistä hälinää tai meteliä. Että ihminen tuleekin pienestä onnelliseksi 🙂 Vai onko se pientä, kun saa asua juuri siellä, missä itse haluaa ja juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa? Se taitaa itse asiassa olla aika isoa ja etuoikeutettua.
Punainen tupa ja oma piha.
Yhtään sen kummemmin asiaa suurentelematta, voin rehellisesti sanoa, että elän tällä hetkellä unelmaani. Tie, joka tähän on tuonut, ei ole aina ollut helppo, mutta ei aina myöskään hankala. Tai jos asiaa vähän tarkemmin miettii ja katsoo taaksepäin, tie on välillä ollut todella hankala ja raskas. Olen aina kuitenkin jaksanut uskoa siihen, että kun tarpeeksi kovasti jotain haluaa, on ahkera ja jaksaa tehdä töitä unelmiensa eteen, unelmasta saa kiinni.
Voi kunpa tämän päivän nuoret uskoisivat itseensä ja luottaisivat siihen, että kyllä elämä kantaa, kun sen eteen näkee vaivaa. Mikä tahansa on mahdollista ja voi saavuttaa mitä tahansa, kun vaan tekee, eikä keksi satoja syitä olla tekemättä. On niin paljon asioita, mihin itse pystyy vaikuttamaan tai olla vaikuttamatta. Ei auta jäädä kotiin odottamaan, että joku tulee sieltä hakemaan. Itse on itsensä pistettävä liikkeelle.
Ihan sama asia pätee myös meihin aikuisiin. Kyllä sitä itselläkin monesti vuosien varrella on ollut hetkiä, jolloin on mielessä, että en jaksa, ei huvita, ei kiinnosta, eieieieieiei!
Yksi adhd:n parhaita puolia on se, ettei jaksa kauaa olla paikoillaan ja kyllästyy nopeasti. Saamattomuuden ja laiskuuden iskiessä, olen aina lopulta kyllästynyt siihen, kun en saa mitään aikaiseksi ja siitä suivaantuneena olen ryhtynyt toimeen. Jos jaksan maata soffalla päivän tekemättä mitään, se on jo todella pitkä aika 😀
Takaisin tähän aamuun. Kevätaamun kruunasi se, että näin kurkipariskunnan tiellä. Auto piti pysäyttää, etten olisi ajanut keskellä tietä tepastelevan komean, ison linnun päälle. Sillä ei näyttänyt olevan mitään kiirettä, vaikka pariskunnasta toinen jo odotteli pellon laidalla. Ja menihän se tiellä tepastellut yksilökin lopulta sinne pellolle kaverin kanssa.
Tässä sitä ihan vaan muina kurkina... 
…tepastellaan Luhalahdentiellä.
Illan juoksulenkillä päässä pyöri aamuinen asia eli se, miten hienoa on, kun saa olla siellä missä haluaa. Hölkkäilin kaikessa rauhassa metsäautoteitä ja taas kuului noin miljoonan pikkulinnun laulua ja joutsenten tööttäilyä. Elämä on 🙂
Siinä se on. Unelma. Vanha hirsitalo, josta tulee jonain päivänä meidän koti 🙂