fbpx

Ei mitään pientä pintaremonttia

Kuten jo monesti olen aiemmin kirjoittanut (esim. Usko unelmiin) meillä on pieni tila Ikaalisissa. Tila on 5,26 hehtaarin kokoinen ja siinä on noin 2 ha metsää ja saman verran peltoa. Tila ostettiin vuonna 2012 vanhan hirsitalon takia, josta heti nähtiin, että siitä tulee meidän koti loppuelämäksi.

Ensimmäiset vuodet ollaan pikkuhiljaa remontoitu pihassa olevaa saunarakennusta, jotta siitä saatiin talviasuttava. Kesällä 2019 muutettiin Jannen kanssa Tampereen Pyynikintorin laidalta saunarakennukseen.

Vanha hirsitalo

Vanha hirsitalo on rakennettu vuonna 1923. Siitä on löydetty yksi kuva. Myös talon vanhasta emännästä saatiin kuva. Iso kiitos kuvista työkaverilleni Terhille, joka teki salapoliisityötä ja sai hankittua kuvat.

Syksyllä 2019 aloitettiin vanhan talon remontti. Ensin purettiin kaikki pois, vain hirsiseinät jäi jäljelle. Remontti tehdään nykyaikaisin menetelmin vanhaa kunnioittaen. Tuvan vanhan puulattian laudat otettiin talteen ja ne laitetaan takaisin. Makuuhuoneeseen oli edellinen omistaja tehnyt lattiaremontin ja laittanut sinne sellaisen puulattian, jota ei haluttu säästää, joten sinne tulee uusi lautalattia.

Remontti jatkuu pitkään

Vielä on paljon tehtävää, ei juuri alkua pidemmälle olla päästy. Ollaan siinä onnellisessa asemassa, ettei tarvitse lähteä raksalle, koska asutaan samassa pihassa. Koko loppuelämähän meillä on aikaa tehdä remonttia, mutta ollaan kuitenkin päätetty, että vuonna 2023, kun talo täyttää 100 vuotta, pidetään meidän tilalla muuttojuhlat 🙂

Seuraa Yllätyksien Hirsitalon remonttia Instagramissa, @yllatyksienhirsitalo

Siirry sivun alkuun