Millasta on olla erityislapsen äiti?

Loppusanat heti tähän alkuun: Kiitos Miljalle siitä, että sain tehdä tämän postauksen. Tiedän, että asiasta näin julkisesti kirjoittamalla on sinulle suuri merkitys ja mietit sen vaikutusta tulevaisuuteen. Olet rohkea, ja oivallinen esikuva ihan meille kaikille 🙂

Tyhmä. Laiska. Saamaton. Levoton. Impulsiivinen. Malttamaton. Keskittymiskyvytön. Hukkaa tavaroita. Poissaoleva. Välinpitämätön. 

Aurinkoinen. Energinen. Urheilullinen. Kaikkien kaveri. Tasapuolinen. Kekseliäs. Nokkela. Fiksu. Taiteellinen. Sosiaalinen. Näppärä. Empaattinen. Tunneherkkä. Mielikuvitusrikas. Peloton. Rohkea.

Ensin mainitut ovat yleisiä kuvauksia ihmisistä, joilla on add tai adhd. Toiseksi mainitut ovat omia kuvauksiani Miljasta, rakkaasta add-lapsesta, josta tuli tänä keväänä kaksoistutkinnon suorittanut, yhden ällän ylioppilas. Monesti meillä on vuosien varrella ollut tilanteita, kun tähän ei ole jaksettu uskoa, etenkään Milja itse. On vaatinut melkoista ponnistelua ja kannustamista, että tähän päästiin.

Olen todella ylpeä Miljasta, että hän kaikista haasteista ja vastoinkäymisistä huolimatta suoriutui niin hyvin koulusta ja löysi loppujen lopuksi alan, jossa on parempi kuin moni muu 🙂

”Äiti, mä olen niin tyhmä!”

Milja tuli kolmannella luokalla koulusta itkien ja sanoi olevansa tosi tyhmä. Äidin sydäntä raastoi! Milja oli koulussa joutunut englanninopettajan toimesta nöyryytetyksi luokkakavereiden edessä. Opettaja oli kysynyt häneltä koko luokan kuullen: ”Oletko sinä niin tyhmä, ettet ymmärrä, kun kerran sanotaan? Täytyykö sinulle sanoa moneen kertaan, että ymmärrät?” 

Kun on kyse lapsesta, jolla on tarkkaavaisuushäiriö eli add, hän ei pysty keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, etenkään sellaisessa paikassa, missä on paljon ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten luokkahuoneessa. On liki mahdotonta kuunnella opetusta ja kirjoittaa muistiinpanoja samaan aikaan ja yrittää muistaa kaikki se, mitä ei ehdi kirjoittaa. Eihän siinä sitten ehdi kirjoittaa ylös, mitä tulee läksyksi. Ja kun läksyjä ei ole tehnyt, vaikeuksiahan siitä tulee. Ja koska opettaja pitää lasta tyhmänä, jos yhdellä sanomisella ei mene perille, lapsi lopettaa kysymisen, ja kierre on valmis.

Miljan vahvuus peruskoulussa oli kaikissa niissä aineissa, joissa sai käyttää omaa luovuutta hyväkseen. Myös suullisesti tehtävät koulutyöt ovat hänelle olleet aina omiaan, eikä hän ole pelännyt esiintymistä muiden edessä. Tytössä on aina ollut rohkeutta ja nokkeluutta enemmän kun monissa muissa ikäisissään.

Diagnoosia ei pidä hävetä

Milja sai add-diagnoosin 11-vuotiaana. Sitä hän ei olisi saanut, ellen olisi asiaa alkanut viemään voimakkaasti eteenpäin. Tiesin, ettei tyttö ole tyhmä, päinvastoin, hänhän oli perheen nokkelin ja kekseliäin! Näin, että asiassa on jotain muuta.

Miljan kanssa ollaan aina puhuttu add:sta avoimesti ja siitä, mitä se tuo tullessaan. Hän elää add:n kanssa koko loppuelämänsä ja on tärkeää tiedostaa, miten sen kanssa eletään. Ja muistaa, mitä kaikkea hyvää se tuo.

Tärkeintä diagnoosin saamisen jälkeen mielestäni on se, että lapsi ymmärtää, ettei tarvitse hävetä sitä, että on diagnoosi ja joutuu syömään lääkettä, että pystyy keskittymään kunnolla. Paljon ollaan tehty töitä tämän häpeäntunteen pois saamiseksi!

Lääkkeen ottamista ja ”ei-normaalina-olemista” on itketty monet kerrat. Olen selittänyt, että vaikka hän päällänsä seisoisi, aivojen välittäjäaineiden toimivuus ei muutu ilman lääkitystä. Jotkut ottavat allergiaan lääkkeitä, toiset diabetekseen, joku toinen taas verenpaineeseen ja joku nepsy-häiriöihin. Ei se sen kummempaa ole.

Diagnoosista on hyvä tiedottaa kaikkia, keiden kanssa lapsi on tekemisissä: lähipiiri, kaverit, koulu ja valmentajat. Sitä ei pidä hävetä; silloin tekee karhunpalveluksen lapselle, koska hän saa sen käsityksen, että tässä on jotain tosi hävettävää.

Tietoa ja apua kannattaa hakea

Lukemistani monista kirjoista, oppaista ja artikkeleista erityisesti Mervi Juuselan Levottomat aivot – adhd ja asperger vahvuuksina –kirja kolahti. Sitä olen selannut ja lukenut monet kerrat. Aika nopeasti huomasin, että luin Miljan lisäksi itsestäni 😀

Aloin enemmän ja enemmän kiinnittämään huomiota siihen, mitä kaikkea hyvää add- ja adhd -ominaisuus ihmiseen tuo. Kun kyseiseen neuropsykiatriseen- eli nepsy-häiriöön suhtautuu positiivisella asenteella, päästään hyvään lopputulokseen. Ei auta yhtään lasta, itseä eikä muuta perhettä, jos asiaan suhtautuu kielteisesti ja häpeillen.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että positiivinen asenne on monesti omalla kohdalla ollut hakusessa, kun tyttö ei ole totellut eikä tehnyt mitä sanotaan. Hyvänä esimerkkinä on se, että muille tytöille riitti, kun jostain asiasta sanoi neljä kertaa. Miljalle piti sanoa 20 kertaa, eikä siltikään tapahtunut mitään! Asiaa on tietenkin pahentanut se, etten ole aina osannut itse käsitellä tilanteita, koska en osannut enkä jaksanut suhtautua niihin ”aikuismaisesti” oman nepsy-häiriöni takia.

Tilanne pakotti muutokseen

Jossain vaiheessa yläasteella tilanne alkoi käydä tosi huonoksi, kun koulunkäynti ei sujunut ollenkaan. Mukaan tuli ahdistusta, näpistelyä ym. negatiivista. Silti Milja halusi oman koulun lukioon, koska ei uskaltanut tehdä muutakaan valintaa. Hän on käynyt 3-vuotiaasta lähtien ruotsinkielisessä päiväkodissa ja siitä siirtynyt ruotsinkieliseen kouluun, joka oli samassa pihassa päiväkodin kanssa. Paha siinä sitten on mennä vaihtamaan täysin vieraaseen ympäristöön ja suomenkieliseen kouluun kesken kaiken, kun muutenkin tuntuu siltä, ettei oikein mikään suju. 

Kaikenlaisista teini-iän haasteista ja add:n tuomista lisähaasteista johtuen tilanne meni lopulta niin pahaksi, että minun hienovaraisella painostuksella hän teki lukion toisen luokan alussa päätöksen jättää ruotsinkielinen yhteisö ja lopetti lukion. Rehtori Ronnyn mukaan Milja oli ensimmäinen, joka hänen ammattiuransa aikana lopetti Tampereen Svenska samskolanin lukion kesken. Pisteet Miljalle, kun uskalsi tehdä tosi vaikean päätöksen ja lopetti tutun ja turvallisen koulun ja päätti lähteä muualle.

Hyvää itsetuntoa rakentamaan

Milja pääsi heti lukion lopettamisen jälkeen Tredun Valma-luokalle miettimään ja tutustumaan ammattikoulun tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sielä oli tosi mahtavaa käydä tutustumassa, kun Miljan tuleva opettaja sanoi heti ensi kättelyssä, että ”onpa ihanaa saada tänne meille noin fiksu ja kaunis nuori nainen. Ja todistuskin on noin hyvä”.

Jokainen voi kuvitella, mitä sanat merkitsivät tytölle, joka oli koko siihen astisen koulu-uran ajatellut olevansa tyhmä. Milja oli aivan hämmästynyt, kun lähdettiin koululta. Hän katsoi minua nassu aurinkoisena ja kysyi: ”Kuulitko äiti, mitä se ope sanoi minusta?” 

Sen vuoden aikana Miljalle selvisi, että hän haluaa sellaisiin töihin, jossa voi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Niinpä hän valitsi kauppaopiston myynti- ja asiakaspalvelulinjan. Kauppiksen tuleva opettaja soitti ennen koulun alkua elokuussa, että voisiko Milja ajatella suorittavansa kaksoistutkinnon, koska hänellä on ihan hyvä todistus ja lukio-opintoja pohjalla. Ihan uskomattoman ihania sanoja nuorelle naiselle, jolla edelleen oli vaikeuksia uskoa, että hän on fiksu ja älykäs, eikä mikään tyhmä tomppeli. 

Koko kaksoistutkinnon opiskelun ajan Milja oli yksi luokan parhaista oppilaista. Peruskoulun ajan hän oli koko ajan ollut lukuaineissa yksi huonoimmista. Oli ilo seurata vierestä, millaisen muutoksen se toi nuoren olemiseen ja tekemiseen 🙂

Erityislapsessa on paljon erityistä

• 

• 

Erityislapsi antaa todella paljon, jos myös ottaa. Olen saanut Miljan rinnalla kokea valtavan suuria ilon hetkiä, kun olen ollut katsomassa hänen akrobatia-, teatteri-, laulu- ja tanssiesityksiään. Toisaalta taas olen hänen rinnallaan istunut lukuisissa erilaisissa palavereissa, kehityskeskusteluissa, terapioissa, vertaistukiryhmissä ja lääkäreiden vastaanotoilla.

Uskon, että kaikki kokemukset, niin hyvät kuin huonotkin, ovat vahvistaneet Miljaa ja sen takia hän ymmärtää erilaisia ihmisiä paremmin kuin äitinsä, ja moni muu 🙂

Vastaus otsikon kysymykseen: värikästä ja tapahtumarikasta, välillä raskasta, mutta ehdottomasti ihanaa!

Add:sta ja adhd:sta löytyy nykyään hyvin tietoa ja aiheesta on tehty paljon juttuja. Mm. Ylen sivuilla on monta juttua, miten kirjainlyhenteet vaikuttavat elämään. On tärkeää että asiaan suhtaudutaan vakavasti ja pyritään auttamaan ja tukemaan nepsy-häiriöisiä ihmisiä. Lisäksi voitaisiin lopettaa puhumasta kirjainlyhennediagnooseista negatiiviseen sävyyn 🙂

Lue myös Miljan oma kirjoitus

Milja kirjoitti blogiin siitä, millaista on elää ADD:n kanssa. Kirjoitukseen pääset tästä.