fbpx

Kesäloma loppuu, ahdistaako töihinpaluu?

Olen jo jonkin aikaa kummeksuen seurannut kirjoituksia siitä, miten raskasta, ahdistavaa, masentavaa ja kamalaa on palata töihin kesäloman jälkeen. Ja miten varovasti töissä täytyy aloittaa, ettei vaan rasita itseään liikaa ensimmäisinä päivinä loman jälkeen. Täytyy muistaa pitää lakisääteiset tauot, ja mielummin vähän yliaikaisina, ettei vaan tule stressiä ja ahdistusta työnteosta. Mitäh????? Eikö lomalta palatakaan töihin […]

Ei mitään pientä pintaremonttia

Kuten jo monesti olen aiemmin kirjoittanut (esim. Usko unelmiin) meillä on pieni tila Ikaalisissa. Tila on 5,26 hehtaarin kokoinen ja siinä on noin 2 ha metsää ja saman verran peltoa. Tila ostettiin vuonna 2012 vanhan hirsitalon takia, josta heti nähtiin, että siitä tulee meidän koti loppuelämäksi. Ensimmäiset vuodet ollaan pikkuhiljaa remontoitu pihassa olevaa saunarakennusta, jotta […]

Pyöräretki paikallisiin palveluihin

Sain Kyröskosken Polkupyöräliikkeestä tekstiviestin, että maastopyörääni tilattu joppari eli tavarateline, on noudettavissa. Perjantaiaamu passaa hyvin siihen, että lähden asioille Hämeenkyröön, fillarilla tietenkin. Hirviä tiellä Muutaman kilometrin poljettuani, tien ylittää noin 30 metrin päässä edessä hirviäiti vasan kanssa. Vaikka hirviä näkee omilla huudeilla silloin tällöin, tämä on toinen kerta viiden päivän sisään, silti näky aina pysähdyttää, […]

Pitäisköhän treenata, kun kisat on 12 päivän kuluttua?

Sunnuntaina 5.7. on Voimarinteen Teräsmieskisat Sastamalassa, Karkussa. Osallistun triathlonin puolen matkan kilpailuun, jossa uidaaan 1900 m, pyöräillään 90 km ja juostaan puolimaraton eli 21,1 km. Tai tänä vuonna ei omalla kohdallani voi ihan tosissaan puhua kilpailusta, koska en ole harjoitellut tavoitteellisesti viime kesän jälkeen. Viime vuoden piti olla viimeinen tavoitteellisen harjoittelun vuosi. En siis ymmärrä, […]

Oi, ihana kesä… ja paarmat, polttiaiset, hyttyset, punkit…

Joka vuosi sama juttu: kesää odottaa ihan intona, vaikka tietääkin, että joka kesä tulee myös kaikki PISTÄVÄT ja PUREVAT inhottavat isommat ja pienemmät itikat (enkä nyt tarkoita niitä Pohjanmaan itikoita). Tänä vuonna sama juttu. Vähän kun oli perunapeltoa kääntämässä, niin johan pöllähti paikalle niin pirulliset polttiaiset (vai oliskohan ollut mäkäräisiä?) Yritä nyt siinä sitten kääntää […]

Millasta on olla erityislapsen äiti?

Loppusanat heti tähän alkuun: Kiitos Miljalle siitä, että sain tehdä tämän postauksen. Tiedän, että asiasta näin julkisesti kirjoittamalla on sinulle suuri merkitys ja mietit sen vaikutusta tulevaisuuteen. Olet rohkea, ja oivallinen esikuva ihan meille kaikille 🙂 Tyhmä. Laiska. Saamaton. Levoton. Impulsiivinen. Malttamaton. Keskittymiskyvytön. Hukkaa tavaroita. Poissaoleva. Välinpitämätön.  Aurinkoinen. Energinen. Urheilullinen. Kaikkien kaveri. Tasapuolinen. Kekseliäs. Nokkela. […]

Ota oman pihan rikkaruohot haltuun ja ala kutsua niitä villiyrteiksi

Tänään on hyvä hetki alkaa kutsumaan rikkaruohoja villiyrteiksi Jos rikkaruohot pihassasi ottavat päähän, saat niistä siedettäviä, kun alat kutsumaan niitä villiyrteiksi; niin minä olen tehnyt jo monen vuoden ajan 🙂 Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, käytän ympäri vuoden villiyrttejä: kesällä tuoreena, suoraan maasta käyttöön ja talvella enimmäkseen kuivattuna, jonkin verran myös pakastettuna. Koska olen yksinkertainen […]

Perusviikko

Mennyt viikko oli tosi kiva, perusviikko. Vai olikohan se ihan perus? En oikein tarkasti tiedä, mikä viikosta teki erityisen kivan, mutta se vaan oli. Johtuukohan se siitä, että aamulla kun herää, noin miljoona isompaa ja pienempää lintua laulaa? Ehkäpä se johtuu siitä, että nyt alkaa olla käsillä ihan paras vuodenaika. Vaikka kaikki vuodenajat on ihan […]

Sammakoita suusta, ja sitä rataa

Voi ei, mää tein sen taas!!! Miks mun taas piti avata suu, miks en vaan ollut hiljaa!?!? Tuttu tunne meikäläiselle, joka ei osaa hillitä itseään ja tekee ja sanoo asioita, ennenkö järki ja ajatus ehtii mukaan. Olen monesti toivonut, että olisin hitaampi 🙂 Mutta ei voi mitään. Hätäilevä ja nopea luonteenpiirre on ominaista meille adhd-ihmisille; […]

Koko ajan tapahtuu

Koko ajan tapahtuu edistystä meidän hirsitalon remontoinnissa, vaikkei sitä itse hirsitaloa katsoessa nyt huomaakaan. Vanhan hirsitalon remontointiin kuuluu niin paljon muutakin, kun itse hirsitalon remontointia. Ainakin meidän hirsitalon, koska sitä ei juurikaan ole ennen meitä remontoitu. Tontilla on meidän lisäksi tällä viikolla häärännyt metsuri, sähkäri ja kaivinkonekuski. Vaikka piha näyttääkin tällä hetkellä siltä kuin pieni […]

Siirry sivun alkuun